Ihmiskunta on ilmastonmuutoksen myötä vakavan haasteen edessä. Ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä on pystyttävä vähentämään kymmenillä prosenteilla seuraavien kymmenien vuosien aikana, jotta maapallon keskilämpötilan nousu saadaan hidastumaan. Tarja Cronbergin mielestä uusiutuvan energian käytön lisääminen sekä sähkön että lämmön tuotannossa on yksi keino hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. - Vielä parempi keino on energian kulutuksen hillitseminen. Energian kulutus kasvaa Suomessa etenkin kotitalouksissa ja palvelusektorilla. Jokainen meistä voi vaikuttaa omaan energian kulutukseensa. Jokainen meistä voi myös itse valita millaista energiaa kuluttaa. Siksi olen itse päätynyt vihreän sähkön ostajaksi, Cronberg kertoo.
Uusiutuvan energian osuus energiankulutuksesta on jo nyt Suomessa varsin korkea, 25 prosenttia, Pohjois-Karjalassa jopa 70 %. - Käyttöä voidaan silti ja sitä pitää edelleen lisätä. Tätä edellyttää meiltä myös Euroopan unionin komission tekemä päätös kasvattaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin koko unionin alueella. Olemme siitä hyvässä asemassa, että meillä on runsaasti potentiaalia uusiutuvan energian käytön lisäämiseen. Mahdollisuuksia on erityisesti bioenergian (mm. metsähakkeen ja peltobiomassan) sekä tuulivoiman lisäämiseen.
Tarja Cronberg haluaa edistää vihreän sähkön markkinoiden kasvua Suomessa ostamalla itse vihreää sähköä. - Uusiutuvan energian käytön kasvu edellyttää, että biopolttoaineiden käyttöä lisätään erityisesti yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa. Myös tuulivoimalla tuotettu sähkö on vihreää ja kannatan lämpimästi myös tuulivoimatuotannon lisäämistä Suomessa. Olemme tällä hetkellä tuulivoiman tuottajina Euroopan hännänhuippu yhdessä Luxemburgin kanssa.
« Palaa takaisin edelliselle sivulle